Palkkionmetsästäjä

Dystopia, Novel by Philip K. Dick

Blurb

Palkkionmetsästäjä on Philip K. Dickin vuonna 1968 ilmestynyt tieteisromaani. Teoksen on suomentanut vuonna 1989 Kari Nenonen.
Romaanin päähenkilö on Rick Deckard, androideja metsästävä palkkionmetsästäjä. Romaani sijoittuu post-apokalyptiseen lähitulevaisuuteen. Maa ja sen asukkaat ovat kärsineet Terminus-maailmansodasta ja ydinaseiden käytöstä. Suurin osa eläimistöstä on joko kuollut sukupuuttoon tai on sen partaalla sodan aiheuttaman radioaktiivisen säteilyn takia. Eläimen omistaminen kertoo omistajan korkeasta asemasta, mutta sitäkin enemmän korostuu ihmisten empaattisuus eläimiä kohtaan.
Deckard saa tehtäväkseen ”peruuttaa” kuusi karannutta androidia, mallia Nexus-6, joka on viimeisin ja edistyksellisin. Tämän tehtävän kautta romaani tutkii ”mitä tarkoittaa olla ihminen”. Ihmisistä poiketen androideilta puuttuu täysin empaattisuuden tunteminen. Deckard joutuu tutkimaan mikä loppujen lopuksi erottaa ihmiset androideista: jos ihmiset uneksivat lampaista, näkevätkö androidit unta sähkölampaista, kirjan alkuperäisen nimen mukaisesti.
Vuonna 1982 ilmestyi Ridley Scottin ohjaama romaanin elokuvasovitus Blade Runner.

First Published

1968

Member Reviews Write your own review

sofiia

Sofiia

poor goat(

0 Responses posted in November
mandavi

Mandavi

Angenehm dystopische Story, aber in der Tat stellenweise etwas unverständlich. Inhaltlich weicht der Film ziemlich ab, insofern hat es nicht geschadet, die Filme bereits zu kennen.

0 Responses posted in April
esther.wieringa

Esther.wieringa

Better than the movie, but still does not live upto the potential of the idea.

0 Responses posted in November
skunk

Skunk

Nette Grundidee, dann leider zu naiv und teilweise unverständlich.

0 Responses posted in July
Log in to comment