Tarpeellista tavaraa

Novel, Horror by Stephen King

Blurb

Tarpeellista tavaraa on Stephen Kingin kirjoittama romaani, joka julkaistiin vuonna 1991. Suomennos julkaistiin vuonna 1992. Romaanista on tehty myös elokuvasovitus, jonka pääosia näyttelevät Max Von Sydow ja Ed Harris.
Tarinassa pieneen kuvitteelliseen Castle Rockin kaupunkiin tulee uusi kauppias, joka perustaa pienen kaupan nimeltä ”Tarpeellista tavaraa”. Kauppias, Leland Gaunt on viehättävä herrasmies, jolla tuntuu olevan aina jotain, mitä asiakas ehdottomasti haluaa. Hinnat ovat yllättävän halpoja verrattuna tuotteisiin ja niiden laatuun. Esimerkiksi kaupan ensimmäinen asiakas, 11-vuotias Brian Rusk, löytää kaupasta juuri sen mitä kaikkein eniten haluaa: erittäin arvokkaan Sandy Koufax -baseballkortin vuodelta 1956. Gaunt myy tuotteita halvalla, koska haluaa kaupungin asukkaiden tekevän pieniä piloja toisilleen. Kyseiset pilat eivät kuitenkaan ole vaarattomia, sillä Gaunt tietää kaupunkilaisten synkimpiä salaisuuksia.
Liikkeessä on mystistä vetovoimaa. Siellä myydään kaikille jotakin, siis tarpeellista tavaraa. Hinta ei ole esteenä. Sheriffi Alan Pangorn tajuaa heti kaupan avauduttua, että siinä on jotakin hämärää.

First Published

1991

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment