Wildfell Hallin asukas

Novel by Anne Brontë

Blurb

Wildfell Hallin asukas on englantilaisen kirjailijan Anne Brontën kirjoittama romaani vuodelta 1848. Romaani kertoo naisesta, joka jättää vastuuttoman alkoholistimiehensä pelastaakseen itsensä ja pienen poikansa. Wildfell Hallin asukas oli Brontën toinen romaani, ja se menestyi paremmin kuin hänen esikoisteoksensa Agnes kotiopettajatar. Ensijulkaisunsa aikaan romaani kohtasi kritiikkiä muun muassa alkoholismin kuvauksestaan. Sitä kritisoitiin lisäksi naiskuvastaan, sillä romaanin nähtiin puolustavan naisen oikeutta jättää aviomiehensä. Useat myöhemmät kriitikot ovat pitäneet Wildfell Hallin asukasta yhtenä ensimmäisistä feministisistä romaaneista. Romaani jäi Anne Brontën viimeiseksi, sillä hän kuoli toukokuussa vuonna 1849 vajaa vuosi Wildfell Hallin asukkaan julkaisun jälkeen. Romaanin pohjalta on tehty kaksi televisioelokuvaa, joista ensimmäinen esitettiin vuonna 1968 ja toinen vuonna 1996.

First Published

1848

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment