Kasvun rajat

Business by Donella Meadows

Blurb

Kasvun rajat on Rooman Klubin tilaama ja julkaisema raportti, jonka kirjoitti joukko Massachusettsin teknillisen korkeakoulun, MIT:n, professoreja: Donella H. Meadows, Dennis L. Meadows, Jørgen Randers ja William W. Behrens III. Kirja lienee yksi tunnetuimpia ympäristönsuojeluun liittyviä kirjoja ja 1900-luvun myydyimpiä tietokirjoja. Kirjan päätoteamuksia on, että väestö ja talous eivät kasva samaa vauhtia, ja selvitäkseen tulevaisuudesta ihmiskunnan on muutettava kehityksen suuntaa. Vuonna 1992 ilmestyi 20-vuotistarkistus Ylittyvät kasvun rajat. Vuonna 2004 ilmestyneen 30-vuotistarkistuksen nimi on Kasvun rajat – 30 vuotta myöhemmin. Uusissa julkaisuissa vanhan tutkimuksen perusteesi on toistettu, mutta asioita on käsitelty uuden tiedon ja osittain myös uusien metodien pohjalta.
Rooman Klubi tilasi tutkimuksen, joka arvioisi maapallon kestokykyä ja luonnonvarojen riittävyyttä. Raportin tehtävä oli hahmottaa ilmiöiden välisiä riippuvuussuhteita, mutta siitä on myös yritetty lukea, kuinka kauan kasvu voi jatkua. Tutkijat keräsivät paljon taustatietoa ja kehittivät niistä laskennallisen mallin, joka vertasi kulutus- ja kasvuvauhtia ja mahdollisia muutoksia.

First Published

1972

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment