Uskon loppu : uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus

by Sam Harris

Blurb

Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus on Sam Harrisin vuonna 2004 ilmestynyt kirja, joka käsittelee järjestäytynyttä uskontoa, uskon ja järkiperäisen ajattelun välistä ristiriitaa ja uskonnollisen fundamentalismin suvaitsemisen ongelmia.
Kirja on kirjoitettu syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.
»”Vastustaessamme islamin maailmankuvaa kohtaamme kulttuurin, jonka historia on pysähtynyt. On kuin ajassa olisi avautunut portti ja 1300-luvun laumat tunkeutuisivat sen kautta maailmaamme. Valitettavasti niillä on nyt 2000-luvun aseet.”»
Harrisin sanoma on, että jumalaan uskomiseen perustuvissa uskonnoissa ei ole mitään hyvää. Hän vaatii arvostelevaa, järkiperäistä ajattelua. Mitään todellisuutta koskevaa väitettä ei tule hyväksyä ilman kunnollisia perusteluja. Uskonnot, jotka saavat ihmiset ajamaan matkustajakoneita päin pilvenpiirtäjiä, ovat yhtä vaarallisia kuin tappavat virukset, ja niitä vastaan on taisteltava.
Harrisin mukaan on etsittävä keino uskonnonlevittäjien pysäyttämiseksi, jotta ihmiset pystyisivät kasvamaan jumalauskosta riippumattomiksi, henkisesti täysikasvuisiksi olennoiksi. Harris sanoo:

First Published

2004

Member Reviews Write your own review

Be the first person to review

Log in to comment